Joinakin päivinä, - kuten esimerkiksi tänä päivänä, - ottaa hieman ketutuksen puolelle. Mitään ei jaksa eikä pysty. Mikään ei innosta ja kaikki kiinnostaa kuin kilo paskaa. Tällaisina päivinä suunnittelen nollausretkeä johonkin metsään. Espoon tiheimpään korpeen, jossa nukkuisin karhujen kanssa pimeässä, ylläni helmeilevä tähtitaivas. Olen ideoinut, että kun vapaampi hetki koittaa, jätän lapun pöydälle, jossa lukee: hiihtoreissulla metsässä. Tulen takaisin kun ruoka loppuu. Eikö kuulostakin hienolta? Sitähän minäkin. Mikähän tuollaisessa eristäytyneisyydessä oikein kiehtoo? No ainakin se, että pääsee tuokioksi eroon tutuista kasvoista, huolista ja tietokoneesta. Viimeisestä olen huomannut positiivisia vaikutuksia. Tai oikeastaan tämä konehan on ihan mukava keksintö, mutta niin usein silläkin tekemäni asiat vastaavat tasoltaan tämän katsomista.
Jos mennään syvemmälle näihin päiviin, uskon, että suuri ahdistuksen aiheuttaja monissa muissakin tilanteissa on odottaminen. Elämä on odottamista. Pientä odottamista ei edes havaitse, ellei pysähdy miettimään. Keskisuurta odotusta elämässä on niin paljon, että siihen ei kukaan enää kiinnitä huomiota.

Asioita, joita odotan:
- Kesä. Päällimäisenä mielessä, mutta ei tärkein.
- Pääsyä eroon tämänhetkisestä vaikutuslaitoksesta.
- Taloudellista vakautta.
- Tapaavani miellytävän tytön. Ranskalaisista en enää tiedä.

Voisin joskus tehdä listan, mitä en odota. Siitä voisi tulla mielenkiintoinen.

Shalom aleikum vai olikos se as salaamu alaikum!

Sulo

PS. Ilmoittautuminen metsäleirille kommenttiosastolla - jutellaan lisää ajankohdista!