Herään aamulla, tai oikeastaan on jo päivä. Yleensä pääni sisällä asuvat vuokralaiset protestoivat jos ilta on ollut liian kostea. Kuta enemmän on nestemäistä leipää tintattu, sitä enemmän asukit pistävät pahakseen. Epäilen vahvasti, että heillä ei ole muuta tekemistä kuin päivät pitkät sorvata ja viilata heittotähtiä. Joka vuosi heidän välinevarastonsa kasvaa, ja sen he antavat näkyä. Heti kun herätän heidät nostamalla pääni tyynystä. He aloittavat sotahrjoituksensa ja alkavat viskoa miekoin ja puukoin aivojeni herkkää massaa. Tänään ei ollut paha päivä. Olimme hyvissä väleissä herra Kohtuuden kanssa. Minä imartelin häntä ja hän minua. Tämä on synergiaa.
Muistin jättäneeni koslan jonnekin muualle kuin omaan talliini. Keräsin nurkista ulkoiluvaatteeni ja läksin noutamaan autoani noin 5 km päästä. Vastaantulevat tapansa mukaan näyttivät siltä kuin heillä olisi minua vastaan salaliitto. Supattelevat selkäni takana jotakin. Tämä paranoidinen näytelmä toistuu aina krapulassa. Siksi varmaan aina pysyttelenkin kotona.
Auto käyttäytyi kuin olisi jäästä tehty. Vannoin että päästyäni tästä autosta, en enää ikinä koski 80-luvun peltilehmiin.
Huomenna aion astua laivaan. Syön kaviaaria ja röyhtäilen punaviinin tuoksuisia höyryjä. Otan naisilta turpiini tanssilattialla ja vetäydyn nurkkaan haukkumaan ämmiä paskoiksi. Jos hyvä tuuri käy, saan vaihtaa muutaman sanan jonkun naisen kanssa, ennen kuin hän katoaa kuin ei olisi koskaan ollutkaan.
Vielä kun tietäisi, mihin laiva on menossa? Vaikka eipä tuolla mitään merkitystä ole. Minä en huomaisi vaikka laiva ei koskaan lähtisi edes satamasta. Tämä laiva voi mielessäni käydä vaikka Turkissa.

Huomenna missaan Aviksen. Voi kurjuuden karmeutta! Olen järkytetty. Voisinkohan huomaamatta livistää porukasta ja etsiä jostain käsiini television. Keksiä huonon tekosyyn poissaololleni.
Kenties väkisintulo kertoo minulle jakson helmekkäimmät tapahtumat.

Sulo