Minä en juurikaan katso televisiota. En yksinkertaisesti pysty istumaan
aloillani TV:n ääressä, ainakaan silloin kun se suoltaa kamalinta
sontaa filttereineen ja Hollywood tähtineen. Suurin osa, - arvelisin
noin 90 %, - on katselukelvotonta kaikesta tarjonnasta.
Okei, töllön perusidea on viihdyttää, mutta harvemmin koen olevani viihdytetty, pikemminkin järkeytetty.
YLE tarjosi tänään mukavan putken minua miellyttävää viihdettä. Ensin
Prisma, mikä on aina mielenkiintoista katsottavaa, opettavine
tietoineen. Olkootkin koiria koskeva jakso. Viihdyin. Tämän jälkeen
Gilmore girls, mikä saa minut aina hyvälle tuulelle ja saa minut
uskomaan, että jenkeilläkin on vielä tulevaisuus, hehheh. Oikeasti olen ehkä vain rakastunut
Roryyn. Lopuksi dokumentti Maya-kulttuurin synnystä. Kiehtovaa, joskin
kyseisestä aiheesta on nähty melko monta dokkaria jo aikaisemmin. Emme
anna sen häiritä.
Meillä täällä metsässä ei talvisin näy nelonen lainkaan, ja kolmonenkin
näkyy vain jos pakkanen ei ylly liian kireäksi. (Tässä kohdassa
nauretaan!) Vika ei ole asuinpaikassani, eikä sen enempää telkkarissa,
vaan antennijohto - antenni välillä. Minä en ole halukas tekemään asian
korjaamiseksi pienintäkään elettä. Olen vain tyytyväinen saadessani
vastata kuinka meillä ei kanavat oikein pelaa. Mitä olenkaan menettänyt?!
---
Eilinen Avis oli taattua kamaa. Meri ei ole aiheista kaikkein
hätkähdyttävin, mutta silmät kiiluen tapitin koko ohjelman kiihtyneellä
pulssilla. Tulipa mieleeni, että jos krapulassa olisin katsonut
kohtauksen, jossa pingviinit taapersivat kallioa ylös, olisin
varmaankin puhjennut kyyneliin. Vaikuttava kohtaus!
Sulo
sunnuntai, 13. helmikuu 2005